Terhi Koulumiehen blogi

PK-seudun kuntayhteistyö on syvältä

Tästä tulee kuiva ja tylsä blogikirjoitus, pahoittelen. Se on pelkkää asiaa.

Olen tässä alkanut ihmetellä, kenen etu pääkaupunkiseudun kuntaliitokset oikein olisivat. On kummallista, että helsinkiläiset vaativat niitä innokkaimmin. Helsinki on toistaiseksi ollut häviäjän roolissa joka käänteessä, kun pääkaupunkiseudulla on tehty yhteistyötä kuntien välillä.

Helsinkiläiset veronmaksajat ovat yleishyödyllisen rahoittajan roolissa sekä pääkaupunkiseudulla että koko Suomessa. Jälkimmäiseen eli valtionosuusjärjestelmään on hankala vaikuttaa, sillä lait säätävässä eduskunnassa maakuntien edustajilla on ylivoima. Sen sijaan helsinkiläiset voisivat omilla päätöksillään lakkauttaa sen rahastuksen, jota naapurikaupungit harjoittavat pääkaupunkia kohtaan. 

Monopolikunta ei ole tehokas - kuntien välille tarvitaan kilpailua

Kuntaliitoksia ja pitkälle menevää yhteistyötä perustellaan yleensä sillä, että kuntien välinen kilpailu pitää poistaa. Uudellemaalle halutaan siis kuntamonopoli sekä palveluiden tuottajana sekä verottajana. Monopoli on taloustieteessä tilanne, jossa markkinoilla on vain yksi palveluntarjoaja ja josta kilpailu puuttuu kokonaan. Monopoli on kannattava markkinatilanne palveluiden tuottajalle, mutta haitallinen asiakkaille. Jos pääkaupunkiseudun asukkaat toivovat tehokkaampaa kuntahallintoa ja parempia palveluita, heidän olisi vaadittava kaupunkien välille päinvastoin lisää kilpailua, ei kilpailun poistamista kokonaan!

Ihmisillä täytyy olla myös mahdollisuus muuttaa pois huonoja palveluja tuottavasta kunnasta. Olisi parasta, jos Helsingin seudulla olisi muutamia suurehkoja kaupunkeja, jotka kilpailisivat keskenään siitä, mikä tarjoaa parhaimmat elinolot asukkaille ja työpaikoille. Kunnilla olisi kannustin kehittää palvelujaan ja tehostaa toimintaansa, jos ne olisivat vaarassa menettää veronmaksajia naapureilleen. Monopoliasemassa olevaa kuntaa asukkaiden tarpeet eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Kilpailukykyisimmät metropolit ovat monikuntaisia

Osallistuin hiljattain maakuntavaltuuston seminaariin, jossa kaupunkitalouden professori Heikki Loikkanen esitteli taloudellisesti tuottavaa metropolia. Kansainvälisissä vertailuissa on todettu, että maailman kilpailukykyisimmät metropolit ovat monikuntaisia, eivätkä monopoleja. Paras taloudellinen tehokkuus saavutetaan, kun useat kunnat kilpailevat keskenään asukkaista ja yrityksistä. Kun kaupungin koko kaksinkertaistuu, sen tuottavuus nousee vain 3-8%. Väestöntiheyden kaksinkertaistuminen lisää alueen tuottavuutta vain 5%. Se on uskomattoman vähän. 

Sen sijaan on olemassa eräs ylivertainen seikka, joka parantaa alueen tuottavuutta, ja se on klusterivaikutus. Se tarkoittaa alueella toimivien yritysten sijaintia lähellä toisiaan ja niiden teknologista läheisyyttä. Kaupungin tuottavuus nousee huimasti, jos sen tuotantorakenne monipuolistuu, ja myös kun monet saman alan yritykset perustavat konttorinsa lähelle toisiaan. 

Kaupunkia tiivistettävä, ei hajautettava

Toinen tekijä alueiden taloudelliselle menestykselle on niiden tiiviys. Helsingin seutu on kansainvälisesti verraten hajautunut yhdyskuntarakenteeltaan. Sitä pitäisi tiivistää. Toistaiseksi pääkaupunkiseudun päättäjät ovat kuitenkin toimineet juuri päinvastoin. He ovat hajasijoittaneet yrityksiä ja asuntoja ohuemmalti laajemmalle alueelle, ikään kuin aktiivisesti vastustaneet tuottavien klustereiden syntymistä.

Tutkijoiden mukaan meidän pitäisi unohtaa rajaseutujen kehittäminen ja sen sijaan panostaa keskustoihin sekä pienentää etäisyyksiä kaupunkien välillä ja sisällä. On väärää politiikkaa laittaa paljon rahaa liikenneyhteyksien rakentamiseen haja-asutusalueille ja kaavoittaa keinotekoisia asuinalueita niiden varrelle. Liikenneyhteyksiä pitäisi parantaa alueen keskustoissa, siellä, missä ihmiset jo ennestäänkin asuvat. Nykyään pääkaupunkia viedään juuri väärään suuntaan. Sen sijaan, että helsinkiläisten rahoilla kehitettäisiin Helsinkiä, heidän rahansa pannaan syrjäseutujen rakentamiseen.

Kuntayhtymät - tehottomuuden malliesimerkki

Näen tästä jatkuvasti käytännön esimerkkiä pääkaupunkiseudun vesi- ja jätehuollon kuntayhtymän HSY:n hallituksessa. Jo sen perustaminen alkoi epäreilusti. Kun kunnalliset vesilaitokset fuusioitiin yhteen, helsinkiläisten vesimaksut nousivat ja espoolaisten ja vantaalaisten vesimaksut laskivat. Nyt helsinkiläisten joka vuosi nousevilla jäte- ja vesimaksuilla rahoitetaan verkoston laajentamista ympäryskuntien haja-asutusalueille. Liikenteestä vastaavassa HSL-kuntayhtymässä helsinkiläisten rahoilla kustannetaan bussiverkoston laajentaminen muissa kaupungeissa. Helsinkiläisten lippumaksuja on korotettu muiden kaupunkien bussilippujen suhteellisesti halventuessa. 

Kuntayhtymät perustettiin aikoinaan, kun kuviteltiin, että iso yksikkö toimisi talouudellisesti tehokkaammin kuin pieni. Olipa hölmö ajatus. Se toimii epäilemätä yksityisellä sektorilla, mutta ei julkisella. Kuntasektorilla näyttää olevan pikemminkin niin, että mitä isompi laitos, sitä tehottomampi se on. Jo nyt ollaan tilanteessa, että HSY:n parin vuoden takaisen fuusion mittakaavaedut on syöty. Kohoavat kustannukset, kasvava hallinto ja hulppeat investoinnit rahoitetaan korottamalla asiakasmaksuja ja kuntaosuuksia. Kuulemma on sinällään sama, kumpia korotetaan, koska kummankin maksaa viime kädessä sama henkilö eli asukas, ja niinhän se toki onkin.

Sekä rahat että päätösvalta pois

En ole enää vakuuttunut edes siitä, kannattaako helsinkiläisten todella tavoitella kuntaliitoksia naapuriemme kanssa. Helsinkiläiset antaisivat siinä vain päätösvaltaa pois omista rahoistaan. Haluammeko ihan oikeasti, että espoolaiset ja vantaalaiset alkavat päättää yhä enemmän meidän verorahoistamme? Sekä kuntaliitoksissa että sen vaihtoehdossa metropolivaltuustossa hyväksyisimme, että meidän rahoillamme tehtäisiin investointeja ja kehityshankkeita pääasiassa Uudenmaan reuna-alueiden hyväksi. 

Usein sanotaan, että kuntayhteistyötä ja metropolihallintoa tarvitaan nimenomaan liikenteen, maankäytön ja asumisen alalla. Sitten jokainen kunta voisi hoitaa sosiaali- ja terveyspalvelut itsekseen omin voimin. Minä ajattelisin, että asia on juuri päinvastoin. Ihan ainoa sektori, jolla helsinkiläisten kannattaisi tehdä ylikunnallista yhteistyötä muiden kuntien kanssa on sote. Pääkaupungin asukasrakenne on sellainen, että sosiaali- ja terveyskustannukset kohdistuvat siihen raskaimpana, kun ympäryskunnat saavat asukkaikseen vähemmän julkispalveluita kuluttavaa väkeä.

Kun asiaa ajattelee, tuntuu yhä oudommalta, että juuri Helsinki on aktiivisimmin tavoitellut kuntaliitoksia ja kuntien välistä yhteistyötä. Me olemme sen selvimpiä häviäjiä. Helsinkiläisten pitäisi alkaa käyttää omat rahansa oman kaupunkinsa kehittämiseen. Se mukava puoli isossa kunnassa tietysti olisi, että päättäjänä olisi komeampaa johtaa isompaa kuin pienempää kuntaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin kuva
Petri Muinonen

Mitä yhdyskuntarakenteesta kirjoitat, olen kanssasi samaa mieltä. Samat sanat kilpailevista kaupungeista. Helsinkikin kannattaisi jakaa ainakin kolmeen osaan :)

HSLssä Helsingin ylivalta näkyy juuri klusterikehitystä ehkäisevästi: naapurikaupunkien välillä työmatkaavien linjastot on suunniteltu kulkemaan jos ei Töölönlahden takaa niin vähintään Pasilan kautta. Valitettava sivuvaikutus on se, etteivät radanvarsikeskukset voi kehittyä palvelurakenteeltaan aidoiksi kaupunkikeskuksiksi, jotka alkaisivat sitten houkutella myös työnantajia niihin sijoittumaan. Tästä lienet stadilaisena eri mieltä?

Kaikkiaan kuitenkin hyvin ansiokas kirjoitus, joka tuo esille ne monet tasot, joilla pääkaupunkiseudun asioita yhä hoidetaan väärin.

Käyttäjän timoalivehmas kuva
Timo Ali-Vehmas

Erinomainen kirjoitus.

Saattaisi olla hyvä ottaa kokonaan uusi lähtökohta kuntien tapaan toimia yhdessä ja erikseen. Tähän asti koko kuntauudistus on ollut lähellä nollasummapeliä, varsinkin jos tuo 3-8% hyöty kuntakoon kaksinkertaistumisesta on totta.

Toinen näkökulma voisi syntyä jos kysytäisiin, että miten kuntien toiminta pitäisi organisoida jos pyrittäisiin SAMALLA KERTAA uudistamaan uuden teknologian mahdollisuudet täysimääräisesti. (Nyt uuden teknologian hyödäntäminen jää varsin vähäiseksi jos prosesseja ei muuteta)

Uuden teknologian adoption ja hyödyntömisen kannalta on oleellista että se tapahtuu kilpailun kautta, sekä toimijoiden (kuntien) että toimittajien (laite ja ohjelmistofirmat) suhteen. Valtiovallan pitäisi vaatia että syntyy yhteensopivuus kuntien välillä, mutta itse laitteiden ja ohjelmistojen ei tarvitsisi olla vain yhdeltä toimittajalta (teknologianeutraalisuus). Asiakkaiden, eli kuntalaisten pitää voida vapaasti valita ja vaihtaa palvelun tarjoajaa miten parhaaksi näkevät.

Tällaisen tilanteen syntymisen kannalta olisi edullista, että kuntia olisi kohtuullinen määrä ja sen lisäksi niiden tulisi olla suunnilleen saman kokoisia (jotta tehdyt ratkaisut skaalautuisivat helposti). Yhteistyön kannalta on myrkkyä, jos joukossa on joku hyvin dominantti toimija ja muut toimijat ovat hyvin erilaisia...silloin on hyvin vaikeaa löytää mitään ratkaisua joka toimisi hyvin kaikille. Ja lisäksi tietenkin tulee monia ihmisten keskinäiseen dynamiikkaan kuuluvia juttua, joiden merkitys ei suinkaan ole vähäinen.

Edullinen tilanne syntyisi jos Helsinki pilkottaisiin vaikka 2-3 osaan. Silloin 10 suurinta kaupunkia Suomessa olisivat kaikki noin 150000-200000 asukasta kukin. Tämä muodostaisi todellisten kasvukeskusten verkoston, joiden välillä olisi sekä kilpailua että yhteistoimintaa.

Suomi on jäämässä jälkeen uuden teknologian hyödyntömisessä, mikä näkyy huonosti toimivina ja kalliina palveluina. Palvelut eivät toimi ihmisten ehdoilla. Kaiken kaikkiaan kysymys on että millä strategialla kuntien toimintaa ohjataan, puuttumatta yksityiskohtaisesti niiden sisäisiin päätöksiin.

Toimituksen poiminnat