*

Terhi Koulumiehen blogi

Terveyskeskusta on uudistettava

Perusterveydenhuolto on uudistettava pikaisesti. On vastuutonta, että potilaiden seulonta lääkärinvastaanotoille on sälytetty terveyskeskuksessa terveydenhoitajille ja tapahtuu puhelimitse. Torniossa sikainfluenssaan kuolleen tytön vanhemmat olivat terveyskeskukseen yhteydessä viisi kertaa ja pääsivät puhumaan lääkärin kanssa vasta tuntia ennen lapsen menehtymistä. Muilla kerroilla he joutuivat asioimaan terveydenhoitajan kanssa, joka ”diagnosoi” tapauksen lieväksi eikä katsonut tarpeelliseksi päästää lasta lääkärinvastaanotolle.

Potilaiden hoidon tarpeen arviointi ei kuulu hoitajille, vaan ammattitaitoisille lääkäreille, ja aivan erityisesti niin on päivystyksessä. On käsittämätöntä, että periaatteesta poiketaan jatkuvasti joka puolella Suomea.

Säädösten mukaan lääkäriopiskelija saa toimia terveyskeskuksessa päivystäjänä viiden vuoden opintojen jälkeen, neljän vuoden jälkeen hän saa päivystää vasta terveyskeskuksen vuodeosastolla täyslaillistetun lääkärin välittömässä valvonnassa, mutta ei valvottunakaan päivystyksessä. Neljä vuotta opiskellut lääkäri ei saa toimia myöskään puhelinpäivystyksessä. Sen sijaan hoitajilta näiden tehtävien odotetaan, uskomatonta kyllä, sujuvan.

On tärkeää huomata, että vika ei ole lääkäreissä eikä hoitajissa. On mahdotonta kuvitella Torniossa työskennelleen hoitajan tunteita tällä hetkellä, mutta varmasti ne ovat murskaavat. Hän on toiminut parhaan kykynsä mukaan mahdottomassa tilanteessa, johon hänen koulutuksensa ei ole koskaan tähdännyt. Ei sairaanhoitokoulussa opeteta, miten päivystyspotilaan voi todeta sairastavan viruskeuhkokuumetta ja vieläpä puhelimitse.

Ehdotankin perusterveydenhuoltoon seuraavia uudistuksia:
- Päivystysvastuu ja uuden potilaan hoidon tarpeen arviointi siirretään kokeneiden yleislääkärien vastuulle terveysasemilla. Helsingin uudessa Haartmanin sairaalassa noudatetaan jo niin sanottua yhden luukun –periaatetta. Siinä kaikki potilaat ilmoittautuvat samalle tiskille, jonka jälkeen lääkäri viipymättä arvioi heidän tilansa ja lähettää potilaat jatkohoitoon joko terveyskeskuksen tai sairaalapäivystyksen puolelle. Samoin pitää toimia askelta alempana organisaatiossa terveysasemilla.

- Lääkäriajan saamista terveyskeskuksesta on helpotettava. Siksi on luovuttava omalääkärijärjestelmästä ja annettava ihmisille mahdollisuus varata vastaanottoaika miltä terveysasemalta hyvänsä, josta löytyy vapaita aikoja.

- Lääkäreitä pitää kannustaa teettämään potilaille tarpeellisia laboratorio- ja muita kokeita diagnoosien tueksi. Nyt nuorempia lääkäreitä kuulemma painostetaan toimimaan juuri päinvastoin nuhteiden pelossa. Uskon, että lääkärit ovat yhtä taitavia sekä perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin, mutta jälkimmäisessä heillä on käytössään ns. kättä pidempää eli mittavat testivalikomat. Terveyskeskuksessa diagnoosin joutuu tekemään melkeinpä pelkästään parin minuutin jutustelun ja silmämääräisen arvion perusteella.

- Välittömänä toimenpiteenä Helsingissä on perustettava erillinen puhelinlinja neuvomaan kaupunkilaisia sikainfluenssarokotteisiin liittyvissä asioissa. Nyt kyselyt kuuluvat käsittämättömästi ajanvarausnumeroon. Se aikaansaa, ettei koko terveysasemalle pääse puhelimitse läpi enää kukaan potilas. Lisäksi asemille pakkautuvat kyselijät työllistävät henkilökuntaa niin, ettei varsinaisten potilaiden hoitamiseen jää kunnon resursseja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ilkka kuva
Ilkka Vesterinen

Ensimmäinen työ on korjata puhelinlinjat, koska yletön odottaminen voi pahentaa tilannetta.

Kun ehdotat tuota perusturvaa, niin toivoisin, että tutustuisit virolaiseen pere arsti systeemiin, koska se toimii.

Hannu Rainesto

Kyllä, sinä kokkarina varmaan teet kaikkesi! On kuitenkin niin, että juuri Kokoomuksen ja Keskustan toimesta hyvä toimiva terveyskeskujärjestelmä on tehty huonoksi. Täällä Helsingissä vastuussa tästä on juuri Kokoomus, kaupunginjohtaja Paula Kokkonen ja terveyslautakunta virkamiesvirastoineen.

Helsinki on Kokoomusjohtoinen, kuten Helsingin sairaalat ja terveyskeskukset !!!!!!!

Voisitte myöntää, että ei teistä ole kansan asioita hoitamaan, vaan ainoastaan omianne. Antakaakansan hoitaa itse asiansa (kansanvaltaa) eli poistukaa helvettiin siitä tunaroimasta!"

Toimituksen poiminnat