Terhi Koulumiehen blogi

Terveiseni uudelle hallitukselle - ruusuja ja risuja

Eduskunta keskustelee tänään Antti Rinteen hallitusohjelmasta. Käytin keskustelussa puheenvuoron, jossa annoin hallitukselle ruusuja ja risuja. Helsinki-päivän kunniaksi luin hallitusohjelman erityisesti helsinkiläisten näkökulmasta. Näyttää siltä, etteivät helsinkiläiset ole saamassa tällä vaalikaudella juuri muuta kuin entistä isomman maksajan roolin.

Kaikista pahinta on hallituksen suunnittelema maakuntauudistus. En halua uutta hallintotasoa kuntien ja valtion väliin, se on tarpeeton ja kallis hallintohimmeli. Sosiaali- ja terveyspalveluita pitäisi edistää kuntapohjalta. On sääli, että hallitus mieluummin paisuttaa byrokratiaa kuin parantaa suomalaisten palveluita.

Lisäksi hallitus tuntuu laiminlyövän yksityisten palvelujen merkitystä suomalaisessa hoivakentässä. Jos lisäisimme palveluseteleiden tarjontaa kansalaisille julkisen palvelutuottajan vaihtoehtona, niin parantaisimme nopeasti ja helposti kansalaisten pääsyä terveyspalveluihin. Samalla lyhentäisimme julkisen puolen terveyskeskusten jonoja, jolloin myös niiden saatavuus paranisi. Silloin ne ihmiset, jotka haluavat asioida kunnan terveysasemalla, saisivat sieltä helpommin lääkäriajan.

Mitä tulee hallitusohjelman linjaukseen hoivahenkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä, niin se toteutuu Helsingissä jo nykyään laskennallisena mitoituksena. Hoivahenkilöstöä on vaikea löytää lisää, heistä on pulaa. Toivottavasti hallitus kertoo kunnille pian, mistä se aikoo järjestää kuntiin lisää hoitajia.

Väestön ikääntyessä on selvää, että palveluja on kehitettävä vastaamaan ihmisten tarpeisiin. Olen huolissani siitä, että vanhusten kotihoito tulee kärsimään hallituksen henkilöstömitoitussuunnitelmissa, jos hallitus populistisesti kohdistaa hoitajat nimenomaan ympärivuorokautiseen hoivaan, koska siitä puhutaan julkisuudessa niin näkyvästi. Vanhusten yksilölliset tarpeet pitäisi ottaa paremmin huomioon henkilöstömitoituksessa. Pitäisi muistaa, että ylivoimaisesti suurin osa vanhuksista kuuluu kotihoidon piiriin ja siellä on vieläkin suurempi pula työntekijöistä. Ylimääräiset hoitajaresurssit pitäisi kohdistaa ensisijaisesti kotihoitoon.

Myös lastensuojeluun ja päiväkoteihin palkattaisiin Helsingissä lisää henkilökuntaa jo nyt, jos halukkaita työntekijöitä löytyisi jostakin. Odotan hallitukselta konkreettisia toimia henkilöstöpulan ratkaisemiseksi.

Yksi valopilkku hallitusohjelmasta löytyy - me helsinkiläiset tulkitsemme hallituksen hoitotakuu-lupauksia siten, että hallitus on luvannut Helsinkiin terveysasemille yli sata uutta lääkäriä! Jos nimittäin uusia lääkärietä on luvattu tuhat kappaletta koko maahan, niin Helsingin väestöosuuteen suhteutettuna se merkitsee 120 uutta lääkäriä. Arvoisa puhemies, olemme siitä innoissamme ja odotamme uusia lääkäreitä malttamattomina! Ellei niitä tule, petymme kovasti. Meillä on ollut jo ennestään vaikeuksia saada rekrytoitua uusia lääkäreitä terveyskeskukseen. Edellytän, että hallitus pitää kiinni tästä lupauksestaan. Odotan, että hän kertoo meille pikimmiten, milloin uudet lääkärit saapuvat!

Lapsiperheille hallitusohjelma ei ikävä kyllä tuo juuri mitään uutta Helsingissä. Toisin kuin monessa muussa kunnassa, lapsiperheillä on ollut meillä koko ajan oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon, vaikka lapsen kumpikin vanhempi ei olisikaan töissä. Lisäksi meillä on jo ennestään korkea osallistumisaste toisen asteen koulutukseen.

Helsinki toteutti talvella pienimuotoisen perhevapaauudistuksen, jossa kotihoidontuen kuntalisä poistettiin kaikista vanhimmilta kotihoidon piirissä olevilta. Sen vastapainoksi lisäsimme päiväkotipaikkojen määrää. Tavoitteena oli saada erityisesti maahanmuuttajataustaiset lapset päivähoidon piiriin oppimaan suomen kieltä ja integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Se on tärkeää koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen ja syrjäytymisen torjumisen kannalta.

Myös osa hallituspuolueiden kansanedustajista ja yksi ministeri oli tekemässä sitä päätöstä. Hallitusohjelmassa vastaavia kohtia ei löydy ja kysyinkin, että miten hallitus aikoo edistää erityisesti maahanmuuttajataustaisten lasten koulutuksellista tasa-arvoa ja torjua syrjäytymistä ja vähentää koulupudokkaiden määrää. Rahat eivät tule riittämään hallituksella kaikkeen ja siksi täytyy laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, pitää miettiä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Mielestäni on tärkeämpää panostaa varhaiskasvatukseen ja lasten varhaisiin vuosiin kuin toisen asteen koulutuksen maksuttomuuteen.

Lopuksi pahoittelin sitä, että ilmeisesti hallitusohjelmassa ei ole tulossa rahoitusta Pisara-rataan tai uuteen Design-museoon.  Se on sääli, niillä olisi merkittävä vaikutus pääkaupunkiseudun elinkeinoelämän kehitykselle. Uusimaa on koko Suomen talouden veturi ja siitä olisi pidettävä huolta. Ikävä kyllä suurten kaupunkien ongelmat eivät ole saaneet paljon jalansijaa hallitusohjelmassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän IonMittler kuva
Ion Mittler

Tässä on Helsinki-keskeisen ajattelutavan vastapainoksi ja vertailun vuoksi Jyväskylä-keskeinen ajattelumalli, jossa pääkaupungin status siirrettäisiin keskelle asuttua Suomea Jyväskylän kohdalle, josta "koko Suomen talouden veturi" saavuttaisi maan eri osat tehokkaammin kuin 1300 km pitkän valtion eteläreunalta Helsingistä:

http://ionmittler.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275566-...

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Ikään kuin kokoomus ei olisi ajanut maakuntauudistusta??

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

Yleisiä huomioita liikennepoliittiseen kommentin osaasi blogikirjoituksesi loppuosassa :

"Lopuksi pahoittelin sitä, että ilmeisesti hallitusohjelmassa ei ole tulossa rahoitusta Pisara-rataan …… Se on sääli, niillä olisi merkittävä vaikutus pääkaupunkiseudun elinkeinoelämän kehitykselle. "

Suomessa on harjoitettu tietoisesti vuodesta 2007 alkaen ns Suomi on Saari liikennestrategista ajattelu ja toteutustapaa. Se on johtanut kahteen todella surulliseen toiminta tapaan maan kehittämistä ajatellen.

1) Suomi on Saari liikenne strategia malli keskittää logistiset toimintojen kehittämiset rannikko seuduilla. Ja tekee sisämaasta satamien takamaa alueita.

2) Keskittämisen huippuna näimme edellisen hallituksen Helsinki keskeisen mielestäni täysin yltiöpäisen raideliikenne kehittämisbuumin. josta syystä

Valitettavasti liikenne infra volyymit, ilmastomuutos, energiakulutus ennusteet ja kaikki tehdyt liikenne tutkimukset ovat aloitettava hallitusohjelmia lukien tasolta 2003

1) koska nykyinen hallitus on palauttanut viidennen liikennemuodon hallitusohjelmaan em vuoden 2003 jälkeen ensimmäisen kerran

http://bionavigaattori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27...

2) koska vv 2007-2019 välillä hallitukset toteuttivat em johdosta puutteellista neljän liikennemuodon liikennesuunnittelua, tutkimusta ja toteutusta.

Tarkoittaa käytännössä sitä, että vuoden 2007 hallitusohjelmassa muutettiin maamme liikenne infran suunnittelu tietoisesti lobbauksen vaikutuksesta ja hallitusten tukemana neljälle liikennemuodolle ja aloitettiin ja suoritettiin vv 2009/2010 jopa hallinnon muutos niin keskushallinnossa kuin Alue hallinnoissa sekä liikenteen kokonaisvaltaisessa tutkimisissa että niiden perusteella tuotetussa liikenteen tutkimuksissa jätettiin yksi liikennemuoto kokonaan huomioimatta : eli suunnittelu ja rahat oli suunnattu pelkästään neljälle liikennemuodolle, viiden sijaan.

http://bionavigaattori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27...

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

KYLLÄPÄ OLI ITSEKESKEINEN ja minä-minä mallikappale koko kirjoitus.Hyvin tuli esiin kokoomuksen ja hesalaisten arvomaailma,kaikkine vivahteineen .Siitä täysi 10.Maahanmuuttajataustaisten lasten ongelmista tämä nainen kirjoittaa kun heillä ei ole mitään hätää suomessa.Tutkitusti ovat tyytyväisiä elämäänsä nämä maahanmuuttajat...

Jos näille helsingin kuplassa eläville ei ole selvinnyt vielä maahanmuuttajien ja pakolaisten ero,on aika ottaa selvää.Kokoomuksen yli 34 000 nuorta miestä eivät ole maahanmuuttajia,eivätkä ne laittomasti nurkissa piileskelevätkään.

Suomessa on 126 000 köyhyydessä elävää lapsiperhettä,100 000 poikaa ja nuorukaista syrjäytetty,6000 nuorta jää mielenterveysongelmien takia eläkkeelle vuosittain ja mitä tekee ja on tehnyt kokoomus?Leikannut perheiden lainmukaisten tukien ja palvelujen rahoista,koulutuksesta ja varannut ne rahat mm.isis taistelijoiden traumaterapiaan ja hoivaan ynm. JO 2012 v.kun varautuivat näiden taistelijoiden paluuseen!!Halpatyövoiman hintalappu kun ei merkitse mitään,silloin kun kokoomus sitä tarvitsee!

Kokoomus muuten vihreiden kera oli tuomassa suomeen tuhannen oppilaan hirviökoulut ja laittoi erityislapset normiluokille,leikkasi koulujen rahat,ja avustajat jne.Stubbin ex lehdistöavustaja iltalehdestä ei sipilän opetuslapsen saarikon tapaan ymmärtänyt mistään mitään,eikä näitä kumpaakaan kiinnostanut perheiden asiat ja oikeudet sentin vertaa.

Mitä tulee ns."lastensuojeluun"suomessa ,kokoomuslaisena tiedätte varsin hyvin mihin panostitte silloin kun suomessa alettiin "uudistamaan"sosiaali ja terveydenhoitoa Kataisen hallituksen toimesta eli:lastensuojelu ajettiin alas lainmukaisine palveluineen ja tilalle tehtailtiin HUOSTABISNES keskustan avustamana jonka yksi kärkifirma Mehiläinen myytiin sitra-sijoittajan avulla ulkolaisille ja sitten alettiin tahkoamaan veronmaksajien piikistä ulkolaisten konsernien taskuun verorahaa HUOSTABISNEKSEN avulla.Mehiläisen pomo kehui kuinka lapsikauppa kannattaa koska helppoa ja tuottavaa,piti oikein LAAJENTAA,koska voiton tahkoaminen niiiin helppoa!

Eivät ne miljoonat myynnin jälkeen pahalta maistuneet sisäpiireissä muillekkaan osallisille.

Luotiin tarve jotta bisnes sai asiakkaita ja siihen tarpeeseen uudistettiin keskustan avustamana lait,joilla perheiltä vietiin oikeudet ja samaa PAKKOHOITOLINJAA on jatkettu.Yli 1,4 miljardia vuodessa tähän bisnekseen haaskataan veronmaksajien rahaa!Mistähän arvelette että voisi leikata ?

Tämä sama malli on jatkunut näihin päiviin,ja Helsinki onkin oikein malliesimerkki huostabisneksen osalta,kuten vantaa jne.lapsia viedään perheistä liukuhihnalta.Siellä rouvakerhojen edustajat ovat oikein jakaneet etukäteen perheiden lapsia :sinne ,tänne ja tuonne,perheiltä kysymättä,evättyään ensin näiltä puheoikeuden ja lainmukaiset palvelut ja tuet!!700 000 tempputyöllistettyä ei ole kehumisen arvoista sekään.Kenellekkään ei kerry eläkettä,eikä palkalla pärjää vaan joutuu vippikierteeseen koska toimeentulotuki ei pienituloisia auta,ja pankkilainaa ei anneta.

Pääkaupunki seudun rouvakerholaisten malliin:isä ei tule koskaan saamaan lapsia jos se hänestä on kiinni!Näin siis kaupungin valtuuston miesvihaaja femisistit,kun lapsikauppaa harjoitetaan.

Kokoomuslaisen EK -ex johtajan vielä jokin aika sitten omistama vippifirma tarjoaa kyllä sopivalla 206% korolla joustavaa.Jos käy sydämen päälle takaisinmaksu samat koronkiskontapankit antavat OSAMAKSULLA hoitoja konsernien tytäryhtiöissä.Siksihän näitä ei suomessa kiellettykkään ,koronkiskojien toimintaa.

Kyllä on kokoomuslaisten kuplassa elävillä oikea maailma täysin vieras,kuten toki sieltä tulevilla kaupunkivihreilläkin ynm.joille ei elämää ole kuplansa ulkopuolella.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset