Terhi Koulumiehen blogi

Kaikki blogit puheenaiheesta Aseteknologia

USA:n seuraava kyykytyksen kohde: EU:n asetekniikan kehitys

Huawein kyykytys on parhaillaan menossa taistelussa maailmanherruudesta mobiiliverkkojen teknologian kehittämisessä ja markkinajohtajuudessa. Mutta NATOn sotilaallinen isoveli ei tyydy mihinkään vähempään kuin maailmanherruuteen myöskään aseteknologian kehityksessä.

Venäjä kehitti edistyksellistä aseteknologiaa talouspakotteet niskassa

Venäjän uusinta asemateriaalia on tuotu tämän kevään aikana julkisuuteen.

https://youtu.be/CJ4cSzSBVMo

[Venäjän superydinaseet saivat Trumpin nöyräksi: ydinaseyhteistyö Putinin kanssa on ”maailman tärkein asia”]

David Sling Puolaan

Puola on allekirjoittanut aiesopimuksen USAn kanssa Israelin David Sling ohjuksin varustetun Patriot ohjusjärjestelmän hankkimisesta. Sopimus on arvoltaan noin $8 miljardia ja siitä Rafael Advanced Defense Systems’n ohjusten osuus on noin $1 miljardi joka yhtiön mukaan on yksi suurimpia kauppoja Rafael’n historiassa. Puolasta on samalla tulossa ensimmäinen David Sling ohjuksen vientimaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä