Terhi Koulumiehen blogi

Kaikki blogit puheenaiheesta Eduskunta

Heinäsirkan syöntiä

Perussuomalaiset jättivät tänään eduskuntapuolueiden yhteisen ilmastotyöryhmän. Sipilän johtaman työryhmän tavoite oli etsiä ja esittää keinoja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Sen sijaan lähdettiin hakemaan yhä kovempia tavoitteita suomalaiselle ilmastopolitiikalle kustannuksista ja muiden maiden toimista välittämättä.

Kokoomus, keskusta ja demarit samaan hallitukseen?

Suomen puoluekenttä on viime vuosina selkiytynyt. Meillä on kolme suurta puoluetta (Kosupu), kaksi keskisuurta (viheriäiset ja persut) sekä monta pientä piipertäjää - joista osa eduskunnassa, osa ei.

Miksi vertasin EU:ta Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan?

 

Miksi vertasin EU:ta Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan?

 

Kritisoin eduskunnan täysistunnossa Euroopan unionin suuntaa. Kerroin kannattavani Suomen itsenäisyyttä ja sanoin EU-myönteisten federalistien luovan uudenlaista Neuvostoliittoa tai natsi-Saksaa.

 

Puheeni haluttiin ymmärtää tahallaan väärin. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) väitti puheeni halventavan holokaustin uhreja.

 

Ideoita Suomen demokratisoimiseksi

Minua syytetään usein siitä, että katson aina taaksepäin. Niin teenkin, koska Suomi on siitä erikoinen maa, että täällä useimmat asiat on aiemmin tehty oikein. Niinpä löysin Suomen demokratian ongelmia pohtiessani muutamia vanhoja käytäntöjä, jotka ratkaisisivat osan Suomen päätöksenteon ongelmista yhdessä muutamien uusien, tai paremminkin täällä käyttämättömien keinojen kanssa.

Argumenttia turvallisuusselvitystä vastaan on vaikea löytää

 

Suomen eduskunta on vaatinut, että tiedustelulakien vuoksi perustettava tiedusteluvalvontavaliokunta voisi valvoa suojelupoliisin toimintaa.

Valiokuntaan valittavista kansanedustajista on ollut tarkoitus tehdä laaja turvallisuusselvitys, koska valiokunnassa käsitellään kansallisen turvallisuuden kannalta arkaluonteisia tietoja. Asian ongelma olisi, jos ko. kansanedustajalla on oikeus saada turvaluokiteltua tietoa, mutta hänelle ei ole tehty vastaavasti henkilöturvallisuusselvitystä.

GCM, Suomi ja Soinin pötypuheet

Perussuomalaiset ovat nostaneet maassamme keskusteluun YK:n maahanmuuttosopimuksen GCM:n, kun se on yritetty niin hallituksen, punavihreän opposition kuin mediankin toimesta viedä läpi kaikessa hiljaisuudessa. Jatkuvasti uusia maita on vetäytynyt sopimuksesta, huomattuaan sinne ujutetut radikaalit linjaukset kansallisen itsemääräämisoikeuden viemiseksi ja suoranaisen väestönsiirron mahdollistamiseksi.

Kansan tiedettävä edustajiensa taustat

Eduskunta vaati, että tiedustelulakien vuoksi perustettava tiedusteluvalvontavaliokunta voi valvoa koko suojelupoliisin toimintaa. Valiokuntaan valittavista kansanedustajista on ollut tarkoitus tehdä laaja turvallisuusselvitys, koska valiokunnassa käsitellään kansallisen turvallisuuden kannalta arkaluonteisia tietoja. Selvityksessä tutkittaisiin erilaiset rekisteritiedot, taloudelliset sidonnaisuudet ja yhteydet terrorismiin, laittomaan tiedustelutoimintaan sekä ääriliikkeisiin. Myös ulkomaiset kytkökset selvitettäisiin.

Säätääkö eduskunta silmät ummessa

Lex Kittilä on ollut tämän vuosisadan suuri virhe. Kuka uskaltaa ryhtyä kuntapoliitikoksi. Sen viitoittamaa tietä nautitaan nyt Rovaniemellä, Lapin käräjäoikeuden toimiessa, ratkaisupakon edessä. Syytteessä on siivoojia, opettajia, eläkeläisiä ja metsureita tai konttoristeja. Heitä syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Nämä syytteet syyttäjät ovat leiponeet, koska vain sillä tavalla köyhät ja tavalliset ihmiset saadaan pois kunnallisesta päätöksenteosta. Heippa.

Ei pidä pelätä

”En äänestä sinua enää missään vaaleissa”. ”Senkin takinkääntäjä!”

Siinä nyt pari esimerkkiä, siitä maltillisimmasta päästä, saamastani palautteesta. Tuota tulee kentältä, turuilta ja toreilta. Mitä vastaan? Vastaan: ”Älä sitten äänestä minua enää”. 

GCM puhuttaa edelleen, mutta...

Eilen pidimme uudestaan puhetilaisuuden Eduskuntatalon edustalla. Mukaan oli jälleen kutsuttu " Kansanedustajia ", he kun ovat nyt ryhtyneet vihdoinkin kantaa ottamaan tuohon, kun toimme asian esille. Jälleen kävi niin, ettei tullut ainutkaan edustaja paikalle, kutsut oli kyllä lähetetty hyvissä ajoin, media loisti myös poissaolollaan. Miksi asiasta ei tulla puhumaan, miksi ei tuotu esille mitään tietoa aikaisemmin, miksi esisopimus allekirjoitettiin salaa Huhtikuussa, miksi muut maat kieltäytyy, miksi, miksi, miksi? Monta on avointa kysymystä ja silti tuota sopimusta edelleen ollaan allek

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä